Loviisan sanomat

Vanhojen käsitöiden ja kankaiden arvo nousussa

Tuunatulla lastenvaatteella on tarina takanaan

Hetalla on päässään kupumyssy-lakki, joka on kuin lettu. Helppo tehdä ja herkullinen.

Lapinjärveläinen vaatesuunnittelija Mari Savio ja Loviisan Köpbackassa asuva valokuvaaja Kati Rapia tutustuivat sattumalta yhteisen työhuoneen merkeissä Loviisassa nelisen vuotta sitten. Jo silloin Saviolla oli muhimassa idea erilaisesta käsityökirjasta, ja yhteistyö sarjakuvataiteilijanakin tunnetun Kati Rapian kanssa toi toivotun lopputuloksen. Syntyi Juju - erilainen lastenvaatekirja.

Loviisasta ja ympäristöstä löytyivät muutkin apuvoimat kirjan toteutukseen. Kirsti Väkevä La Fil-liikkeestä on kaavoittanut, Leila Hasu ja Kaisa Martikainen Lapinjärveltä tehneet vaatteiden mallikappaleita ja prototyyppejä.

Trendit ovat tänä päivänä vahvasti esillä myös lasten vaatetarjonnassa. Lapset omaksuvat pienestä pitäen heille markkinoidut tuotteet ja logot. Elokuvahahmot nähdään ensin valkokankaalla, ja sen jälkeen ne pitää saada omaan paitaan kimalluksen kera. Pienten lasten äideillä on taatusti omakohtaista kokemusta siitä, millaisia vaatteita lapsille tänä päivänä tarjotaan.

- Trendithän ovat itse asiassa kertakäyttöisiä ja vanhoja jo syntyessään. Pitäisi oppia ajattelemaan omilla aivoillaan kaiken markkinoinnin myllerryksessä. Lapsen olisi hyvä nähdä, että asiat syntyvät tekemällä! Kukapa meistä haluaisi lapsistaan uusavuttomia, toteavat Rapia ja Savio.
Vaatesuunnittelun ammattilaisena Savio vinkkaa myös vaatteissa käytettävistä materiaaleista.

- Ei ole kovin järkevää ostaa halpaa massatavaraa. Hinta kertoo aina jotain olennaista. Halpisvaatteessa materiaali ja työ eivät maksa juuri mitään, ja sen mukainen on lopputulos ja laatu. Esimerkiksi edullisin fleecekangas irrottaa jatkuvaa mikropölyä itsestään. Polyesterit sisältävät muovia. Kun tämän lisäksi vielä kotona hengitämme hienoa pölyä ja olemme jatkuvasti kosketuksissa muovien kanssa, ei ole ihme, että on niin paljon allergioita. Keinokuituiset halpisvaatteet tuottavat myös mahtavan määrän suoranaista ongelmajätettä, muistuttaa Savio.

Satu jatkuu

Mielikuvitusta muksujen vaatteissa voi hyödyntää monella tapaa. Rahaakin säästyy kun ei aina kanna kaupasta uutta. Kun lapsen vaatteeseen tulee tahroja, on parempi keino peittää läiskät kuin pestä niitä pois kovilla myrkyillä. Pikku pitsiliina tai ompelukuva peittää hyvinkin alleen keljun tahran. Juju-kirjasta löytyy helppoja ohjeita sottapaidan uudistamiseen. Mainio on myös Mari Savion vinkki kimalle-ja glitterkautta elävälle pikkuneidille.

- Lapset tykkäävät, kun erilaisia nappeja tai vaikka paljetteja ompelee yllätyksellisiin paikkoihin vaatteessa. Vanha talvitakkikin saa ihan uuden ilmeen muutamilla paljeteilla. Lasten mielestä on hauskaa ja jännittävää saada itsetehdyn vaatteen mukana kokonainen tarina. Kirjottu kuvio, teksti tai omat nimikirjaimet vain lisäävät persoonallisuutta, eivätkä kulu pesussa pois. Kuten Jujussa todetaan: "satu jatkuu joka saumassa ja nauhassa. Viestin voi kirjoa vaikka paidan helmaan, ja se kulkeutuu vielä seuraavallekin sukupolvelle." Itse tekeminen on vastareaktio jatkuvalle kuluttamiselle ja uuden ostamiselle. Kati Rapia toteaakin käsitöiden olevan keino hallita elämäänsä, edes pienissä kokonaisuuksissa.

- Itse tehty vaate on kuin kirjeen kirjoittaminen läheiselle. Siinä toteutuu halu antaa toiselle aikaa ja ajatuksia. Epäonnistuneetkin työt voivat olla liikuttavia, rakkaudella tehtyjä.

Käsityöt käyvät yhä harvinaisemmiksi. Uutta ei enää synny samaan malliin kuin isoäitiemme aikoina. Tämä luonnollisesti vaikuttaa vanhojen käsitöiden ja kankaiden arvon nousemiseen.

- Jos tänä päivänä valmistettaisiin niin hienoa kangasta, kuin jokamiehen lakanakangas aikoinaan, olisi metrihinta huikea! Tuo vanha tukeva kangas on aivan uskomatonta, yhtä kestävää kuin denim ja silti laskeutuvaa, sanoo Savio.

Jos omat vintinnurkat on tullut siivottua vähän liiankin tehokkaasti, voi käsityö-ja kangaslöytöjä toki tehdä vaikka kirpputoreilta. Tai mikäpä estää pistämästä kankaiden ostoilmoitusta lehteen, kaupan päälle voi saada niistä tarinan poikineen.

Jos omat kädentaidot ovat hieman ruosteessa, voisi apua pyytää omalta tai naapurin mummolta. Millainen ilo olisikaan ikäihmiselle kertoa vanhan ajan työtavoista ja opastaa nuorempiaan. Vastapalveluksena kävisi vaikka pihan haravointi.

- Tekemisen iloa ei kannata hukata turhaan kiireeseen, innostus on usein pulpahtelevaa. Kerralla ei tosiaankaan tarvitse saada valmista! Haasteellisemman työn voi suosiolla jättää kesken, ja kokeilla väliin jotain helpompaa. Kinkkisiä tilanteita varten ompelukoneen vieressä kannattaisi olla paineenpurkukangas, naurahtavat naiset.

Kristiina Kaitavuori